Trendisetterit löysivät matkailuvaunut

Karavaanareille ilkkuva takavuosien hittibiisi on jo menneestä maailmasta. – Nyt myös trendisetterit ostavat matkailuvaunuja, sanoo Hobby Group Finlandin toimitusjohtaja Tom Sågbom.

Solifer oli Suomen eniten myyty vaunumerkki aina vuoteen 2004 asti, eli suunnilleen koko Suomen siihen­astisen vaunuhistorian ajan,

Vuonna 2004 Hobby otti ykköspaikan Suomessakin ja on siitä lähtien paikkansa pitänyt.

Sågbomin yritys New View Oy / Hobby Group Finland toimii Hobbyn matkailuautojen ja –vaunujen agenttina Suomessa. Hobbyt sen kautta tuo maahan ja myy laaja kauppiasverkosto ympäri Suomen. Kauppiasverkosto kattaa parikymmentä myyntipistettä.

–Tehtaan valtuuttamalta suomalaiselta kauppiaalta Hobby-vaunusi tai Hobby matkailuauton ostaa turvallisesti ja takuulla. On järkevää ostaa vaunu tai auto sellaiselta, joka kantaa vastuun loppuun saakka, Sågbom sanoo.

Kaksi peräkkäistä koronakesää ovat vauhdittaneet entisestään Hobbyjen kauppaa, kasvua on ollut niin auto- kuin vaunupuolellakin.

– Matkailuautojen myynti on kuitenkin ollut pitkään kasvussa jo monta vuotta ennen koronaakin. Siksi ehkä matkailuvaunupuolen kasvu on ollut suurempi yllätys, Sågbom sanoo.

Vaunut myös tuunataan

Eniten murroksessa on asuntovaunukulttuuri. Kun ennen matkailuvaunuja saatettiin pitää hiukan vanhentuneena jäänteensä vauhdikkaan autoistumisen ensimmäisiltä vuosikymmeniltä, nyt vaunuja ostavat nuoremmat trendisetteritkin.

–Nyt ovat tulossa juuri kevyemmät ja pienemmät retkeilyvaunut, eli ollaan vähän ikään kuin palaamassa vaunuilun alkulähteille. Uudet asiakkaat eivät välttämättä ole kaikkiin mukavuuksiin tottuneita perinteisiä karavaanareita. Kevyempiä reissuvaunuja tilataan myös siksi, että vauhdikkaasti yleistyvillä sähkö- ja hybridiautoilla ei saa vetää raskaita vaunuja. Raskaampien vaunujen vetämiseen soveltuvien isompien sähkö- ja hybridiautojen hinnat taas karkaavat monelta ulottumattomiin,  Sågbom sanoo.

Ilmiö seuraa maailmalla yhä yleisempää ”Mobile Home Living” -filosofiaa, jossa vaunumatkailu symboloi suorastaan uudenlaista elämäntapaa: sananmukaisesti pyörien päällä liikkuvaa kotia.

–Jo jonkin aikaa on tuunattu vanhoja pakettiautoja matkailuautoiksi. Samoja persoonallisia elementtejä on nyt tulossa uusiin asuntovaunuihinkin. Jo nyt moni panostaa vaunun ulkonäköönkin ja varustaa sen vaikkapa näyttävillä alumiinivanteilla. Asuntovaunujen imago on muuttumassa ja nuortumassa, Sågbom sanoo.

Kevyempien retkeilyvaunujen rinnalla saksalaiseen Hobby-konserniin kuuluva Fendt on profiloitunut matkailuvaunumarkkinoilla ylimpään luokkaan tyylinsä, varusteidensa ja laatunsa ansioista.

–Matkailuauto- ja matkailuvaunumyyntimme kasvu on ollut 30 prosentin luokkaa siitä lähtien, kun korona iski keväällä 2020. Kasvua ei rajoita kysyntä, vaan tiukoilla oleva tavaran saatavuus. Toimitusketjut ovat nyt äärimmäisen haavoittuvaisia, ja merirahtien hinnat ovat moninkertaistuneet. Tehtaiden kyky tehdä ei nouse samassa tahdissa mitä kysyntä nousee, Sågbom sanoo.

Varustepuolellakin näkyy voimakasta kasvua.

–Sen lisäksi, että kauppiaat tilaavat vaunuja ja autoja jo tehtaalta yhä runsaammalla varustuksella, myös jälkiasennustarvikkeiden kauppiaat kertovat voimakkaasta kasvusta.

Ilmastoinnista tuli hitti

Tuusulalainen KK Kivinen kuuluu Hobby Group Finlandin kauppiasverkostoon.

–Tilanne on tänä kesänä aika lailla sama kuin viime kesänäkin. Matkailuautojen- ja vaunujen kauppaa korona on piristänyt. Molempia menee kaupaksi hyvin, mutta selkeästi meillä tehdään nyt enemmän vaunukauppaa. Vaunuja on hieman enemmän saatavilla ja kuluttajan kannalta vaunun kulurakenne on autoa pienempi. Jos vaunu seisoo paljon, ei vakuutusmaksujen lisäksi ole paljon kulujakaan. Tietysti paljon liikkuvan kannalta taas matkailuautossa on omat vahvat puolensa, sanoo yrittäjä Karo Kivinen.

Lisävarustepuolella matkailuvaunujen kuluneen kesän hitti on ollut ilmastointilaite.

–Varmasti tämä kesä on ollut ilmastointitekniikan valmistajille huippuaikaa. Kyseessä on kuitenkin aika kallis investointi, laitteesta riippuen 2000-3000 euroa. Toki halvimmat ikkunaan ripustettavat mallit maksavat vain 700 euroa, niitä on ostettu paljon vanhempiin vaunuihin, Kivinen sanoo.

Myös aurinkokennoja on viimeiset vuodet myyty vaunuihin todella hyvin.

-Aurinkokenno tukee omavaraisuutta, kun ei tarvitse mennä leirintäalueelle vaan voit yöpyä omassa rauhassa jossain metsänsiimeksessä tai rannalla. Niitä on myyty hyvin jo useampana aiempanakin kesänä, mutta ehkä ei niin paljon kuin nyt viimeisten kahden kesän aikana.

Pitkäikäinen investointi

Kivisellä on myös ylellisempien Fendt-vaunujen edustus.

–Sitä ei kovin monella ole. Määrällisesti myymme kuitenkin eniten näitä pienempiä vaunuja niille, jotka haluavat vähän telttaa parempaa.

Matkailuvaunu oikein huollettuna on hyvinkin pitkäikäinen investointi.

–1980-luvun vaunujakin riittää vielä markkinoilla. Muutaman tonninkin vehje voi olla vielä ihan käyttökelpoinen.  Mikään vehje ei tietenkään pysy huoltamatta kunnossa. Käytettyä vaunua ostaessa on tärkeää tehdä esimerkiksi kosteusmittaukset.

Kivinen kannustaa ostamaan vaunun luotettavasti liikkeestä.

–Toki yksityisellä myyjällä hinta voi olla houkuttelevampi, mutta meillä vaunut ovat aina huollettuja ja katsastettuja. Katsastamme vaunumme aina luovutushuollon yhteydessä, silloin tulee mm. jarrut aina katsottua. Ensi kevääksi uutta vaunua mielivän kannattaa kuitenkin tehdä tilauksensa jo nyt. Viimeisinä kahtena kesänä kauppa on käynyt todella vauhdikkaasti, Kivinen sanoo.

 

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Hobby Group Finland