Käytettyjen matkailuajoneuvojen markkina piristynyt

Koronavuodet toivat vahvan kasvun matkailuajoneuvokauppaan. Vuonna 2022 suunta kääntyi laskuun käytettyjen matkailuajoneuvojen rekisteröintimäärän laskiessa 9,1 % edelliseen vuoteen verrattuna.

Tänä vuonna käytettyjen matkailuajoneuvojen rekisteröintimäärät ovat kääntyneet uudestaan kasvuun ollen
0,9% suuremmat ajanjaksolla tammi-kesäkuu. Caravanlandia Oy:n kasvu on jatkunut vahvana markkinaheilahteluista huolimatta. Liikevaihto kasvoi vuoden 2021 27,7 M€:sta vuoden 2022 36,4 M€:oon (+31,3 %). Vauhdikas kasvu on jatkunut myös tänä vuonna. Tammi-kesäkuussa myynti on kasvanut 20,6 % verrattuna vuoden 2022 vastaavaan ajankohtaan.

Käytettyjen matkailuajoneuvojen kaupassa Caravanlandian markkinaosuus on noussut ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 30 % ja vuoden alusta mitattuna Caravanlandia on käytettyjen rekisteröintitilastoissa Suomen toiseksi suurin matkailuajoneuvokauppias. Heinäkuun rekisteröinneissä Caravanlandia oli suurin
käytettyjen matkailuajoneuvojen kauppias Suomessa.
-Meillä oli loistava kevät-kesä kaupallisesti ja rikoimme myyntiennätyksemme kolmena kuukautena peräkkäin. Tämän mahdollisti meidän huippuhenkilökuntamme sekä ajantasainen ja laaja valikoimamme, hehkuttaa Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo
-Käytettyjen matkailuajoneuvojen markkina on ollut pienessä kasvussa viime vuoteen verrattuna, mutta uusien matkailuajoneuvojen rekisteröinnit ovat laahanneet reilusti miinuksella vuoteen 2022 verrattuna. Silti olemme onnistuneet lisäämään myyntiämme sekä käytetyissä että uusissa ajoneuvoissa”, hän jatkaa.

-Myös vuoden kolmas kvartaali on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja jatkamme samalla kasvu-uralla kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla”, kertoo Sinisalo.
-Panostamme hyvään asiakaskokemukseen jokaisella osa-alueella ja asiakkaamme arvostavat ammattitaitoista henkilökuntaamme, joustavia rahoitusvaihtoehtoja, lisäturvapalveluita, etäkaupan mahdollisuutta ja kotiin toimitusta”, Sinisalo päättää.

Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa ja Lempäälässä. Yritys työllistää yli 50 koko- ja osa-aikaista työntekijää. Edustuksiin kuuluu Hymer, Dethleffs, Bürstner, Sunlight, Kabe ja Adria matkailuautot ja -vaunut. Kuluvalle tilikaudelle ennustetaan 43,5M€:n liikevaihtoa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *